ANNA HAATAJA

MM-kilpailut ovat ohitse ja paluu arkeen on koittanut. Moni joukkuetoveri on kertonut löytäneen itsensä kisojen jälkeisestä MM-tyhjiöstä, osa sohvan nurkasta ja toiset velvollisuuksien parista. Jotain samanlaista odotin myös omalta kohdaltani, mutta kaiken tuon lisäksi löysinkin itseni MRI-laitteen putkesta ja pohdiskelemasta, miten voi harjoitella käsivarsi kantositeessä.

Jotta tämän kauden huonon tuurin sattumusten sarja ei olisi päässyt katkeamaan, oli myös MM-kisoissa tapahduttava jonkinlainen vahinko. Tai ehkä takaraivossa alkoi kalvaa siskolle annetut lupaukset MM-reissun jälkeisistä ratakilpailuista, joihin olin suostunut mukaan ja tarvitsin jonkin keinon livistää niistä. Juostessani kohti rastia 12 puntaroin erilaisia vaihtoehtoja; murtumasta toipuminen kestää liian kauan, nilkan nyrjäytyksistä ei tiedä ja pään kolauttamisen riskit ovat liian suuret. Jäljelle jäi yläraajavamma.

Debyyttini MM-kilpailuissa ei tosiaan saanut sellaista loppua, kuin olisin toivonut. Kilpailuviikko itsessään sujui kohtuullisen hyvin lukuun ottamatta muutaman päivän flunssaoireilua alkuviikosta. Tauti ei onneksi kehittynyt pahemmaksi ja kilpailua edeltävien päivien treeneissä lihaksisto tuntui vahvalta ja olo oli muutenkin hyvä. Koska olin varanaisena molempiin viesteihin, jouduin odottamaan omaa starttiani useita päiviä. Tämä ei kuitenkaan lisännyt jännitystä, vaan ainoastaan kasvatti intoani päästä irti metsään ja ulosmittaamaan tasoni näissä karkeloissa. Itse kilpailu sujui minulta oikein hyvin; kulku oli fyysisesti vahvaa ja suunnistin koko ajan hallitusti. Varvauksessa kuulin taistelevani sijoituksesta kuuden parhaan joukkoon, mistä sain vielä lisää tsemppiä loppulenkille ja tunsin, että voimia olisi vielä jäljellä. Pian tämän jälkeen tapahtui kuitenkin jotain todella ikävää; kaaduin pahasti alamäessä, minkä seurauksena vasen olkapääni meni sijoiltaan ja kilpailu oli jätettävä kesken. Onneksi sain apua nopeasti ja kilpailua katsomassa ollut valmentaja-isäni laittoi olkapään paikalleen heti päästyäni metsästä kilpailukeskukseen.

Kun olkapää oli vielä paikallaan… Kuva: Touho Häkkinen

Loukkaantuminen tuossa tilanteessa oli henkisesti todella kova paikka. Sen lisäksi, että olin surullinen tajutessani, etten voisi jatkaa kilpailua loppuun harmitti jo etukäteen tieto siitä, että tietysti tässä olisi nyt jonkinlainen kuntoutusjakso edessä. Tottahan se on, että kaatumisesta olisi ollut tarjolla paljon pahempiakin vammoja, mutta se oli laiha lohtu siinä tilanteessa. Kausi on vielä pahasti kesken.

Kotiuduin kilpailureissusta sunnuntaina ja menin heti maanantaina magneettikuvaan selvittämään vammojen laajuuden. Alla ovat kuvat olkapäästäni, jos jollain muullakin sattuisi kiinnostamaan, miltä se tapahtuman jälkeen näytti. Hyvät uutiset olivat, että luu- ja lihasrakenteet ovat ehjät, eikä leikkaushoitoa (ainakaan vielä) tarvita. Luksaatiolle tyypillinen etukapselin vaurio on kuitenkin merkittävä.

Nyt onkin sitten mietittävä tarkkaan, miten kausi tästä jatkuu. Norjan maailman cup häämöttää parin viikon päässä ja kauden viimeinen kilpailu olisi vasta lokakuussa, mc-finaali Tsekissä. Olkapää ei ole tällä hetkellä kipeä, mutta liikuttelu on syytä pitää rajallisena vielä jonkin aikaa. Vaikka juostessa ja suunnistaessa kädestä ei tarvitse irrota juurikaan voimaa, kohdistuu olkapäähän kilpailun aikana kaikenlaista riuhtomista ja erisuuntaisia liikkeitä. Lisäksi yhden suunnistuskilpailun aikana kaatuu keskimäärin 0-10 kertaa, joten riski uudelle luksaatiolle on olemassa. Urheilijana haluaisin tietysti uskoa, että olisin kilpailukykyinen jo kuun lopussa Norjassa, mutta asiaa täytyy vielä miettiä tukijoukkojeni kanssa. Todennäköisesti minut kuitenkin näkee vielä lappu rinnassa tänä syksynä, ennemmin tai myöhemmin.

Katsastukset on juostu, näytöt annettu ja MM-valinnat tehty. Viime viikonlopun katsastuskilpailuissa sprintti ja keskimatka menivät minulta heikosti ja kisalipun ansaitseminen jäi viimeisen kortin varaan. Sunnuntain pitkällä matkalla pystyin onneksi tekemään perussuorituksen, sijoituin suomalaisista toiseksi ja sen turvin tulin myös valituksi MM-kisoihin kyseiselle matkalle. Minut nimettiin myös varanaiseksi kumpaankin viestiin.

Kisaviikonloppu oli kuormittava fyysisesti, mutta etenkin se tuntui raskaalta henkisesti, kun kisat eivät lähteneet sujumaan niin kuin piti. Fyysisesti tuntui huonolta joka päivä heti aamulenkistä lähtien ja kehno kulku vaikuttaa minulla paljon myös taidolliseen tekemiseen. En jaksa keskittyä siihen, mitä teen. Tulimme valmentajani kanssa siihen tulokseen, että alavireisyys johtui todennäköisesti siitä, etten ehtinyt palautua katsastuksia edeltävästä 5000 metrin ratakilpailusta. Ratajuoksua on tullut viime aikoina niin vähän, että tuollaisesta kovasta rykäisystä menikin yllättävän kauan toipua. Tuloksena tuolloin oli kuitenkin oma uusi ennätys 17.41, joten kunto on hyvä, mikä pitkässä kilpailussa näkyikin.

Joka tapauksessa pääsen siis Latviaan vielä pariin otteeseen tänä kesänä. Näen sen hienona mahdollisuutena, että saan satsata tuohon yhteen starttiin ja keskittyä MM-kisojen aikana vain siihen. Olisin tietysti toivonut pystyväni lunastamaan paikan useammalle matkalle, mutta olen kuitenkin todella tyytyväinen jo pelkästä pitkurista. Se on tämän kauden aikana vaikuttanut olevan minulle se paras matka – ainakin tällä hetkellä.

MM-kilpailut alkavat 4.8. ja pitkämatka juostaan viimeisenä, lauantaina 11.8. Lähdemme huomenna MM-joukkueen kesken vielä takaisin Latviaan tekemään lyhyen yhteisen preppausleirin. Sen jälkeen minulla on ohjelmassa O-Ringen, missä näillä näkymin juoksen kaikki viisi osakilpailua. Rastiviikon jälkeen voi viimeiset kaksi viikkoa keskittyä huippuvireen hakemiseen.

Kuva: Ojars Millers

Sprintti

EM-kilpailut lähtivät käyntiin sunnuntaina 6.5. sprintin karsinnalla ja finaalilla. Aamupäivän karsintakilpailussa ainoa tavoite oli tehdä perusvarma suoritus ja varmistaa finaalipaikka tuhlaamatta voimia ylenpalttisesti. Pääsin tavoitteeseeni ja sijoituin erässäni kahdeksanneksi lunastaen finaalipaikkani reilusti (17 parasta jatkoon).

Finaalissa epäonnistuin pahasti ja mahdollisuuteni hyvään tulokseen suli jo heti kättelyssä tehdessäni karkean virheen 4-5 rastivälillä. Virhe oli niin suuri, että sen jälkeen oli vaikea saada ajatuksia kasaan ja tsemppausta takaisin. Loppurata olikin sitten enemmän tai vähemmän takkuavaa suunnistamista ja fyysisestikin meno oli varsin vaisua.

Sprinttiviesti

Sprinttipäivän jälkeen oli vuorossa keskarit, joten itselläni oli ohjelmassa peräti kolme välipäivää ennen seuraavaa starttia. Välipäivinä aikaa oli enemmän kuin tarpeeksi ja aktiivinen luonne saattoi välillä vähän pitkästyäkin. Viimein torstaina oli kuitenkin aika päästää joukkueemme irti Tessereten kujille. Juoksin joukkueemme ankkurina ja lähdin osuudelleni sijalla 10 noin 3min kärjen perässä. Top6-sijat menivät melko kaukana, mutta aivan huippupäivänä niitä oltaisiin voitu vielä kolkutella. Sellaiseen ankkurointiin en kuitenkaan tuona päivänä pystynyt ja sijoituimme kilpailussa lopulta yhdeksänsiksi.

Viesti

Lauantaina juoksimme viestiä joukkueella Sofia, Maija ja minä. Kilpailu oli todella tiukka ja Sveitsin takana meitä oli kuusi joukkuetta taistelemassa hopea- ja pronssimitaleista aivan viimeisiin metreihin asti. Olin lopussa todella väsynyt, mutta leimatessani letkamme ensimmäisenä rastilla 18 sain vielä uskoa, että mitali olisi mahdollinen. Lähdin kiiresti tunkkaamaan penkkaa ylös kohti rastia 19, kun huomasin, että kaikki muut ottivat kiertävän valinnan. Suora valintani osoittautui hyväksi ja saavuin rastille ennen pääjoukkoa. Rastilta lähtiessä tuli kuitenkin liian kiire; lähdin lipulta hieman vinoon ja letka pyyhkäisi ohitseni. Jäimme viestissä kuudensiksi, mikä on tietysti hyvä tulos kovatasoisessa viestissä. Olin kuitenkin tottakai pettynyt, sillä mitaleja näistä kisoista tullaan hakemaan, enkä onnistunut sitä tällä kertaa lopputaistelussa joukkueellemme ottamaan.

Kuvassa ote loppulenkiltä.

Pitkämatka

EM-kisojen päätösmatka oli omissa ajatuksissani minulle se tärkein ja nyt se oli myös viimeinen mahdollisuuteni tehdä näissä kisoissa sellainen suoritus, johon olisin itse oikeasti tyytyväinen. Läpi viikon olin tuntenut olevani fyysisesti hieman alavireinen ja koska edellisen päivän viestijuoksu tuntui vielä jäsenissä, minulla ei ollut erityisen varma olo kilpailuun lähtiessäni. Kisa meni kuitenkin hyvin: suunnistin hyvin ja jaksoin raastaa loppuun asti. Olin maalissa tyytyväinen ja koin, että sain nyt tehtyä tasoiseni suorituksen. Lopputuloksissa ylsin sijalle 7, mikä on ehdottomasti paras henkilökohtainen tulokseni kansainvälisellä tasolla pääsarjassa.

All in all – paljon jäi käteen.

Lopulliset EM-valinnat tehtiin FinnSpring-kilpailuviikonlopun jälkeen, jota edelsi kahdet katsastukset Helsingissä ja Salossa. Minut oli valittu EM-joukkueeseen jo talvella, joten ”varma paikka” antoi mahdollisuuden jatkaa perusharjoittelua pidempään ja tehdä kisavirittelyt vasta ennen arvokilpailuja. Tästä johtuen ensimmäisissä katsastuskilpailuissa ei nähty ihan parasta Annaa tossulla, mutta eipä myöskään taidollisessa suorittamisessa. Sekä sprintin että keskimatkan katsastuksissa suunnistus oli tökkivää ja virheitäkin tuli. Olin itse ajatellut, että talven säännöllinen ja hyvä leiritys näkyisi kevään kilpailuissa, mutta eipä se rutiini ollut missään nimessä sillä tasolla, mihin se oli syksyllä jäänyt. Sveitsin leirin ja ensimmäisen kilpailun välillä oli taas 3 viikkoa ilman ainuttakaan suunnistusharjoitusta, joten on sanomattakin selvää, mistä sujuvuuden puute saattaisi johtua. Sprintin hylsyn ja keskimatkan 20. sijan jälkeen onnistuin FinnSpringissä kohtalaisesti sijoittuen toiseksi ja EM-kisojen ohjelmani sinetöity seuraavanlaiseksi:

6.5. sprintti

10.5. sprinttiviesti

12.5. viesti

13.5. pitkämatka

Sprintin hylkäys tuli kuvan tienylityksessä: kiersin vastakkaisen puolen merkkitolpan vasemmalta puolelta, vaikka kuuluisi juosta tolppien välistä.

Ennen EM-kilpailuja oli vuorossa vielä 10MILA-viesti viikko sitten Ruotsissa. Sofian sairastuttua juoksimme viestin joukkueella Sara, Heini, minä, Marttiina ja Marika. Oma osuuteni oli 10,9 kilometrin hajonnaton putkiosuus, joka vastasi kestoltaan pitkänmatkan kilpailua. Viestiosuus toimi siis myös mainiona kovana treeninä EM-viikkoa ajatellen. Lähdin putkelle 4,5min kärjen perässä ja maaliin tulimme pitkänä letkana parinkymmenen naisen voimin. Porukan kasaannuttua viesti alkoi siis käytännössä alusta. Osuus oli melkoista letkajenkkaa ja suunnistus sujui parhaiten silloin, kun menin yksin kärkeä kiinni jahdaten. Veturina keulassa meno oli hätäistä ja teimme porukalla paljon virheitä. Mikään lempiosuuteni putkesta ei tullut, mutta pääasia oli kuitenkin se, että pääsimme mukaan kärkitaisteluun. Lopputaistelussa  sijoituimme hienosti kuudensiksi.

Kevään H-hetket alkavat siis olla käsillä. EM-kilpailut starttaavat tulevana sunnuntaina, joten matkustusta ja viimeisiä neppailuja lukuun ottamatta kaikki tehtävissä oleva on nyt tehty. Samalla ei myöskään ehdi kovin montaa asiaa enää pilatakaan, jollei huomisessa mallisuunnistuksessa päätä esimerkiksi kaatua, taittaa nilkkaa portaikossa tai muuta epäonnekasta pääse tapahtumaan. Viittaan tällä viime viikkoiseen varvastulehdukseen, jonka vuoksi jouduin olemaan lähes viikon juoksematta ennen 10MILA-viestiä. Onneksi varvas lopulta parani ja sain tehtyä viimeistelytreenit hyvin palautuneena ja varsin lupaavalla vireellä. Kaikki on nyt siis kunnossa ja lähden kisoihin hyvällä ja luottavaisella fiiliksellä.