ANNA HAATAJA

  • UUTISET
  • ANNA
  • SIVUSTOT
  • SAAVUTUKSET
  • YHTEISTYÖKUMPPANIT

Kisafiilistä hallista

Posted by Anna Haataja on 18.2.2019
Posted in: Kilpailu. Jätä kommentti

Tammi-helmikuu on hallikauden aikaa. Tänä vuonna starttasin kolmessa kilpailussa ja jokaisen kohdalla mietin, miksi olen täällä pakottamassa itseni piinaan kuivassa halli-ilmassa, enkä jossain kivassa Etelän maastossa suunnistamassa. Viimeisimmän – eli eilisen – kilpailun jälkeen totesin, että jos vain päättäisin ensi talvena, että oli kunto mikä hyvänsä, niin sisäradalle en lähde.

Tiedän sen kuitenkin jo nyt, että löydän itseni viivalta myös seuraavana vuonna. Kisat jännittää, mutta tässä hommassa juuri kilpaileminen, itsensä haastaminen ja näiden kokemusten tuomat fiilikset – niin hyvässä kuin pahassa – ovat koko touhun suola.

Portugalin leirin jälkeen kävin juoksemassa siskoni kanssa 1500m Oulussa vuorovedolla aikaan 4.48, mikä oli kohtalainen avausnoteeraus. Kisan jälkeisellä viikolla tein pikkumattotestin, minkä mukaan harjoittelu on purrut ja kehitystä on tapahtunut reilusti joulukuun testiin verrattuna. Testin jälkeen suuntasin viikoksi treenileirille Teneriffalle, missä olosuhteet olivat kunnossa ja juoksu kulki hyvin, kunnes poimin itselleni jonkin sortin vatsataudin. Yksi päivä meni sängyn pohjalla ja vatsa ei tuntunut sietävän muuta kuin hedelmiä, mutta jo seuraavana päivänä olo oli onneksi normaali. Niimpä rohkenin myös harjoitella ”normaalisti”, mutta kroppa ei ollutkaan siihen vielä valmis ja loppuleiri meni liian kovaksi. Leiriltä kotiuduttuani oli parin palauttavan päivän jälkeen tarkoitus juosta Tampereella toinen 1500 metrin kilpailu ja alkuviikon taudista huolimatta lähdin kilpailuun luottavaisin mielin. Optimismi ei jalostunut vauhdiksi, enkä päässyt kisassa mihinkään.

SM-hallit olivat tänäkin vuonna tärkeä välitavoite kohti kevättä ja Tampereen kilpailusta oli viikko aikaa kyseisiin karkeloihin. Vaikka treenit olivat jo pidemmän aikaa kulkeneet hyvin ja mattotesti meni paremmin kuin ikinä, epäonnistunut startti pyyhkäisi pohjan kaikelta itseluottamukselta. Tuon sortin kilpailuun ei kuitenkaan voi lähteä pyytelemään anteeksi ja säälimään itseään, joten uskoa oli yksinkertaisesti kaivettava jostain. Niimpä päätin uskoa tieteeseen ja tilastoihin, joiden valossa olisin hyvässä kunnossa.

Tänä vuonna halleista ei tullut mitalia, mutta hyvä juoksu ja 7. sija olivat tärkeä näyttö siitä, ettei fysiikan suhteen ole mitään hätää. Hidas alkuvauhti söi mahdollisuudet 10 minuutin alitukselta, mutta kovan viimeisen kilometrin ansiosta loppuaikani (10.08,13) jäi vain sadasosan päähän ennätyksestäni. Optimaalisemmalla vauhdinjaolla olisi siis voinut olla rahkeita kovempaankin tulokseen, mutta joka tapauksessa olen juoksuun kohtuullisen tyytyväinen.

Seuraavat reissut ovat kalenterissa maaliskuussa, jolloin luvassa ovat Camp Portugal 2 ja 3. Ensimmäisellä reissulla pääsee pitkästä aikaa myös suunnistamaan lappu rinnassa paikallisten kilpailujen merkeissä. Niitä odotellessa!

Camp Portugal

Posted by Anna Haataja on 21.1.2019
Posted in: Leiri. Jätä kommentti

Vuoden ensimmäinen etelän leiri on taputeltu ja pyykkikone työstää kolmatta satsia. Joululomaa oli tänä vuonna reilut neljä viikkoa, joten sinä aikana ehti pariviikkoisen leirin lisäksi tehdä muutakin. Asustelin loppuvuoden kotona Rovaniemellä, missä tein myös kaksi viikkoa opintoihini kuuluvaa harjoittelua/työtä Lapin keskussairaalassa radiologian osastolla. Työjakson jälkeen olikin sitten mukava päästä mieluisamman ”päivätyöni” pariin ja harjoitusleirille lämpimään.

Leireilimme siis Portugalissa, Castelo de Vide -nimisessä kunnassa. Pieni kaupunki, missä majoituimme oli oikein sympaattinen ja tarjosi loistavat puitteet harjoitteluun aina juoksuradasta lähtien. Valtaosa treeneistä oli tietysti suunnistusta ja juoksua, mutta lisäksi tein myös muutaman rauhallisen pyöräilylenkin ja oheisharjoitteita.

t/sdcard/DCIM/100GOPRO/GOPR0431

Suunnistustaidon osalta tavoitteeni on ollut parantaa sujuvuutta ja kompassin käyttöä. Portugalissa näitä asioita oli hyvä harjoitella, sillä näkyväisyys oli pääasiassa erinomainen ja olennaisia kohteita saattoi tähystää kaukaa. Suunnistustyötä voi siis sujuvoittaa havainnoimalla kaukaa ja jättämällä epäolennaisemmat asiat välimatkalla lukematta, jolloin turha nyhrääminen vähenee. Kompassin käyttöä voi tietysti harjoitella aina, mutta noissa maastoissa hyvän suunnan merkitys korostui etenkin rastilta lähtiessä; hyvä lähtösuunta oli edellytys sille, että matka jatkui esimerkiksi juuri sille oikealle suurelle lohkareelle, jonka pystyi näkemään monen sadan metrin päästä.

Kevyessä vauhdissa suunnistustreenit sujuivat varsin mallikkaasti ja edellä mainitut kehityskohteet pysyivät mielessä joka treenissä. Kuitenkin, kun lisäsin kaasua, niin jokin muukin tekijä liittyi seuraan – kiire. Lähes jokaisessa kovassa harjoituksessa oli liian kiire. Olin liian innokas, mieleni teki juosta koko ajan kovaa ja vain repiä menemään, enkä malttanut suunnistaa. Tämä johti virheisiin ja turhautumiseen. Ei ole ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen kerta, kun sain nenilleni sen vuoksi, etten malttanut suunnistaa huolellisesti ilman hätäilyä. En aio kuitenkaan vaipua epätoivoon ja hakata päätä seinään joidenkin epäonnistuneiden harjoitusten vuoksi. Virheitä tulee, mutta niistä voi oppia ja näistä harjoituksista jäikin paljon käteen.

Valtaosa ajasta kului treeneissä, päiväunilla ja ruokapöydässä, mutta päivisin oli myös hieman aikaa puuhastella. Käytimme Alexandran kanssa muutaman iltapäivän nauttimalla Måren ja Andreaksen kuvaamasta videomateriaalista; videoihin kun oli taltioitunut paljon muutakin, kuin onnistuneita rastinottoja – ainakin naisten osalta. Tekemämme videon voi käydä katsomassa täällä. Kiitos kaikilla reissussa mukana olleille, mukavaa oli!

Matto ei valehtele

Posted by Anna Haataja on 15.12.2018
Posted in: Leiri. Jätä kommentti

Treenileiri Gran Canarialla sujui mukavasti ja lämpö ja aurinko tekivät jälleen hyvää kaamoksen keskeltä tulleille. Kohde tarjosi loistavat olosuhteet monipuoliseen kestävyysharjoitteluun; suunnistusta, juoksua, pyöräilyä sekä loikka- ja lihaskuntotreeniä kertyi viikon aikana yhteensä 16 tuntia. Harjoittelu oli edelleen pk-painoitteista, mutta pari kovempaakin treeniä oli tarkoitus tehdä. Alkuleiristä ilmaantuneet lievät flunssaoireet kuitenkin pakottivat hieman tinkimään näistä suunnitelmista ja pidimme tehot maltillisina koko leirin ajan. Pääosin sain kuitenkin treenattua suunnitellun ohjelman mukaan ja leiri oli kokonaisuudessaan onnistunut.

t/sdcard/DCIM/100GOPRO/G0180385

Ei pöllömpi paikka!

Kanarian reissun jälkeen oli vuorossa palauttelua ennen perjantain tilannekatsausta, mattotestiä. Kahdeksan viikkoa on nyt takana uutta harjoituskautta ja treenit ovat menneet pääasiassa hyvin ja tavoitteidemme mukaan. Oli siis syytä olettaa, että testi menee hyvin ja niinhän se menikin.

Lyhyenä yhteenvetona tulokset olivat seuraavanlaiset: aerobinen kynnys parani helmikuun testiin verattuna 4:48/km -> 4:37/km ja anaerobinen kynnys 4:00/km -> 3:52/km, maksimaalinen hapenotto oli 65 ml/kg/min ja laktaatti testin lopuksi 10,3 mmol/l. Jaksoin myös juosta testiä kaksi minuuttia pidempään, kuin aikaisemmalla kerralla. Kynnykset olivat siis parantuneet ja juoksin jokaisen kuorman pienemmällä työllä, kuin edellisessä testissä laktaatin pysyessä matalampana. Onnistunut harjoitusjakso on siis tuottanut kehitystä. Loppuhapot jäivät tosin mataliksi, sillä olen aikaisemmin saanut ne nousemaan 12-14 millimoolin tienoille. Viimeinen puristus jäi siis uupumaan, mikä on toisaalta ihan ymmärrettävää, kun kuluneen treenijakson painopiste on ollut nimenomaan peruskestävyysharjoittelussa. Viime aikoina en ole tehnyt juurikaan kovia happotreenejä ja näin suorituskyky ei ole vielä sitä, millaiseksi se kilpailukaudella viritellään.

Nyt ei tarvitse taas vähään aikaan arvuutella, missä kunnon suhteen mennään. Olimme tietysti valmentajani kanssa myös tyytyväisiä siihen, että testitulokset olivat menneet eteenpäin. Tästä on hyvä jatkaa kohti hallikautta!

Mites on menny reenit?

Posted by Anna Haataja on 26.11.2018
Posted in: Yleinen. Jätä kommentti

Uutta harjoituskautta on nyt tullut täyteen viisi viikkoa ja harjoittelu on sujunut hyvin. Yksi tulevan kauden tärkeimpiä tavoitteita on pysyä ehjänä ja terveenä, jotta ylipäänsä pystyisi harjoittelemaan suunnitelmallisesti ja sen suhteen on nyt mennyt mukavasti. Olen pitänyt viikossa 1-2 juoksutonta päivää, jolloin olen usein käynyt polkemassa pidempiä pyörälenkkejä. Se on tehnyt varmasti hyvää jaloille ja samalla harjoitusmäärää on pystytty hieman kasvattamaan.

Viikonloppuna käynnistyi myös maajoukkueleiritys Solvallan urheiluopistolla Espoossa. Omalta osaltani leiri jäi melko lyhyeksi koulukiireiden vuoksi, mutta oli joka tapauksessa mukava saada pari hyvää treeniä Nuuksion maastoissa ja nähdä joukkuekavereita pitkästä aikaa.

Näyttökuva 2018-11-26 kello 10.01.20

Viestitreeni Nuuksiossa.

Seuraava pidempi leiri onkin sitten luvassa jo hyvinkin pian. Lähden viikonloppuna viikoksi Kanarian saarille ja siellä olisi tarkoitus jatkaa harjoittelun suhteen samalla teemalla, kuin tähänkin asti: paljon määrää, eikä tehotreeneissä vedetä äärirajoille. Itselleni tuon filosofian omaksuminen on ollut hieman haastavaa, sillä kovissa harjoituksissa parasta on se, kun saa juosta oikeasti kovaa, kärsiä lopussa ja selvitä siitä. Nyt on pitänyt malttaa vetää pintakaasulla. Toisaalta, viime viikkoina kovat treenit ovat tuntuneet helpoilta ja oikeastaan sekin on ollut ihan mukavaa. Näistä harjoituksista on palautunut hyvin ja nopeasti. Hallikauden lähestyessä pääsee sitten riehumaan radalle.

Eli PK-teemalla jatketaan vuoden loppuun saakka. Talvella olisi suunnitelmissa käydä 2-3 ulkomaanleiriä, joista ainakin tammikuun ja maaliskuun kaksiviikkoiset Portugalin leirit on lyöty lukkoon. Mikäli Ouluun ei pikkuhiljaa ala tupruttaa lumipeitettä ja kun leiritys tuosta vielä täydentyy, niin ei tarvitse kovinkaan monta viikkoa juosta lumisilla teillä ennen kevättä!

Ens kaudel

Posted by Anna Haataja on 15.10.2018
Posted in: Kilpailu. Jätä kommentti

Pitkä ja kuoppainen kausi päättyi Tsekin maailman cupin finaaliin. Sprinttipainoitteiselta kiertueelta jäi käteen kohtuullisia, mutta tulostasoltaan melko keskinkertaisia suorituksia. Vaikka olkapään kuntoutus sujui hyvin, eikä paraneminen olisi voinut juuri nopeammin tapahtua, en siltikään saanut enää loppukaudesta hyvää virettä esiin. Kilpailujen aikana tuntui siltä, että ei oikein lähde. Fyysiseen tuntemukseen nähden sijoitukseni olivat ihan kelvollisia, mutta kaukana siitä mitä olin tavoitellut. Paljon jäi hampaankoloon.

20181007103612-IMG_7838.jpg

Kuva: Tomáš Bubela

Ennen uuden harjoituskauden alkamista olemme tavanneet pitää valmentajani kanssa kausipalaverin, missä käymme läpi mennyttä ja tulevaa. Kulunut kausi oli vaikea ja etenkin lukuisat tapaturmat ja pikkuvaivat häiritsivät normaalia harjoittelua ja kilpailuihin valmistautumista jatkuvasti. Pitkälti näistä seikoista johtuen kehitystä eri osa-alueilla ei juuri tapahtunut ja kilpailumenestys oli kutakuinkin samaa luokkaa edelliseen vuoteen verrattuna. Voisi siis sanoa, että kausi ei ollut hyvä eikä huono, mutta tavoitteena oli tietysti mennä joka suhteessa eteenpäin.

Joitakin muutoksia on siis tehtävä, jotta voisin ensi vuonna ottaa uuden kehitysharppauksen. Olen itse vahvasti sitä mieltä, että jo pelkästään muutaman kuukauden mittainen ehyt harjoitusjakso tekisi paljon näin rikkonaisen kauden jälkeen, sillä kesällä emme saaneet toteutettua suunniteltua runkoa edes muutamaa viikkoa. On tietysti syytä katsoa peiliin ja miettiä, mistä erinäiset tapaturmat ja vaivat ovat johtuneet ja miten näiltä voitaisiin välttyä tulevaisuudessa. Joka tapauksessa usko tulevaan on kova ja jos ei muuta, niin synkkyydessä rypeminen on ollut kasvattavaa ja motivaation lujuus on punnittu moneen kertaan. Siitä se ei jää kiinni.

Olkapää tuli kuntoon!

Posted by Anna Haataja on 19.9.2018
Posted in: Yleinen. Jätä kommentti

MM-kisoista ja loukkaantumisestani on nyt kulunut reilut viisi viikkoa ja olkapään tilanne on varsin hyvä. Kuntoutus on sujunut ongelmitta ja muutaman viikon ajan olen pystynyt harjoittelemaan käytännössä normaalisti. Aluksi pidin käsivartta kantositeessä 10 päivän ajan, minkä jälkeen aloitin varovaiset jumppailut ja käyttämään kättä normaalitoimissa. Immobilisaatiojakson jälkeen ensimmäinen juoksulenkki tuntui kyllä todella epämiellyttävältä. Käsivartta ei uskaltanut heiluttaa rennosti, vaan se liikehti kankeana mukana ja samalla tuntui kuin olkapäässä ei olisi ollut minkäänlaista iskunvaimennusta. Kuitenkin jo muutaman päivän normaali mobilisaatio ja jumppaliikkeet saivat aikaan huomattavan muutoksen ja olkapää alkoi hyvin pian tuntua ”terveeltä”.

Jotta olkapään kuntoutumiseen ei olisi tullut deadlinea ja vaurioiden toipuminen ei vaarantuisi, päätin suosiolla jättää Norjan maailman cupin ja myös muut lähiviikkojen kilpailut väliin. Metsäsuunnistuksessa kun tulee kuitenkin usein rymyttyä, olisi riski uudelle loukkaantumiselle ollut liian suuri, enkä halunnut ottaa sitä. Niin pian vamman jälkeen ei olisi välttämättä vaadittu edes kunnon kaatumista, vaan jonkinlainen retkahdus, jonka seurauksena olkapää olisi saattanut käydä uudelleen pois paikaltaan, ja silloin se olisi todennäköisesti pitänyt leikata. Lähipiiristä tuli myös hyvä huomio, että tulen tarvitsemaan olkapäätä myös myöhemmin elämässä, enkä ainoastaan tämän kauden loppuun, joten vamma olisi syytä parantaa kunnolla.

Nyt jälkeenpäin olen tyytyväinen tekemäämme ratkaisuun, sillä olkapää on parantunut ja voi hyvin. Kuntouttaminen tietysti jatkuu – nyt jo jopa käsipainojen ja naisten punnerrusten merkeissä. Lajiharjoittelua olen pystynyt tekemään suunnistamalla sprinttitreenejä, mikä on sopinut ohjelmaan hyvin myös loppukauden kilpailuja silmällä pitäen. Viimeiset kilpailureissut ovat ohjelmaltaan sprinttipainotteisia, joten metsäsuunnistuksesta pois pysyttely ei senkään vuoksi ole ollut kovinkaan kohtalokasta. Nyt syksyllä osallistun siis vielä kaksiin kilpailuihin; tulevana viikonloppuna Euromeetingiin Tanskassa ja lokakuun alussa maailman cupin finaaliin Tsekissä. Loppusyksystä ylimenokaudella voi sitten miettiä, haluaako vielä käydä hipsimässä jonkun polkujuoksu- tai suunnistuskilpailun, jos intoa riittää.

Annoin pikkusormen, se vei koko käden

Posted by Anna Haataja on 17.8.2018
Posted in: Kilpailu. Jätä kommentti

MM-kilpailut ovat ohitse ja paluu arkeen on koittanut. Moni joukkuetoveri on kertonut löytäneen itsensä kisojen jälkeisestä MM-tyhjiöstä, osa sohvan nurkasta ja toiset velvollisuuksien parista. Jotain samanlaista odotin myös omalta kohdaltani, mutta kaiken tuon lisäksi löysinkin itseni MRI-laitteen putkesta ja pohdiskelemasta, miten voi harjoitella käsivarsi kantositeessä.

Jotta tämän kauden huonon tuurin sattumusten sarja ei olisi päässyt katkeamaan, oli myös MM-kisoissa tapahduttava jonkinlainen vahinko. Tai ehkä takaraivossa alkoi kalvaa siskolle annetut lupaukset MM-reissun jälkeisistä ratakilpailuista, joihin olin suostunut mukaan ja tarvitsin jonkin keinon livistää niistä. Juostessani kohti rastia 12 puntaroin erilaisia vaihtoehtoja; murtumasta toipuminen kestää liian kauan, nilkan nyrjäytyksistä ei tiedä ja pään kolauttamisen riskit ovat liian suuret. Jäljelle jäi yläraajavamma.

Debyyttini MM-kilpailuissa ei tosiaan saanut sellaista loppua, kuin olisin toivonut. Kilpailuviikko itsessään sujui kohtuullisen hyvin lukuun ottamatta muutaman päivän flunssaoireilua alkuviikosta. Tauti ei onneksi kehittynyt pahemmaksi ja kilpailua edeltävien päivien treeneissä lihaksisto tuntui vahvalta ja olo oli muutenkin hyvä. Koska olin varanaisena molempiin viesteihin, jouduin odottamaan omaa starttiani useita päiviä. Tämä ei kuitenkaan lisännyt jännitystä, vaan ainoastaan kasvatti intoani päästä irti metsään ja ulosmittaamaan tasoni näissä karkeloissa. Itse kilpailu sujui minulta oikein hyvin; kulku oli fyysisesti vahvaa ja suunnistin koko ajan hallitusti. Varvauksessa kuulin taistelevani sijoituksesta kuuden parhaan joukkoon, mistä sain vielä lisää tsemppiä loppulenkille ja tunsin, että voimia olisi vielä jäljellä. Pian tämän jälkeen tapahtui kuitenkin jotain todella ikävää; kaaduin pahasti alamäessä, minkä seurauksena vasen olkapääni meni sijoiltaan ja kilpailu oli jätettävä kesken. Onneksi sain apua nopeasti ja kilpailua katsomassa ollut valmentaja-isäni laittoi olkapään paikalleen heti päästyäni metsästä kilpailukeskukseen.

Pitkä 3.jpg

Kun olkapää oli vielä paikallaan… Kuva: Touho Häkkinen

Loukkaantuminen tuossa tilanteessa oli henkisesti todella kova paikka. Sen lisäksi, että olin surullinen tajutessani, etten voisi jatkaa kilpailua loppuun harmitti jo etukäteen tieto siitä, että tietysti tässä olisi nyt jonkinlainen kuntoutusjakso edessä. Tottahan se on, että kaatumisesta olisi ollut tarjolla paljon pahempiakin vammoja, mutta se oli laiha lohtu siinä tilanteessa. Kausi on vielä pahasti kesken.

Kotiuduin kilpailureissusta sunnuntaina ja menin heti maanantaina magneettikuvaan selvittämään vammojen laajuuden. Alla ovat kuvat olkapäästäni, jos jollain muullakin sattuisi kiinnostamaan, miltä se tapahtuman jälkeen näytti. Hyvät uutiset olivat, että luu- ja lihasrakenteet ovat ehjät, eikä leikkaushoitoa (ainakaan vielä) tarvita. Luksaatiolle tyypillinen etukapselin vaurio on kuitenkin merkittävä.

Näyttökuva 2018-8-17 kello 12.58.32
Näyttökuva 2018-8-17 kello 13.01.21

Nyt onkin sitten mietittävä tarkkaan, miten kausi tästä jatkuu. Norjan maailman cup häämöttää parin viikon päässä ja kauden viimeinen kilpailu olisi vasta lokakuussa, mc-finaali Tsekissä. Olkapää ei ole tällä hetkellä kipeä, mutta liikuttelu on syytä pitää rajallisena vielä jonkin aikaa. Vaikka juostessa ja suunnistaessa kädestä ei tarvitse irrota juurikaan voimaa, kohdistuu olkapäähän kilpailun aikana kaikenlaista riuhtomista ja erisuuntaisia liikkeitä. Lisäksi yhden suunnistuskilpailun aikana kaatuu keskimäärin 0-10 kertaa, joten riski uudelle luksaatiolle on olemassa. Urheilijana haluaisin tietysti uskoa, että olisin kilpailukykyinen jo kuun lopussa Norjassa, mutta asiaa täytyy vielä miettiä tukijoukkojeni kanssa. Todennäköisesti minut kuitenkin näkee vielä lappu rinnassa tänä syksynä, ennemmin tai myöhemmin.

Pitkän matkan nainen?

Posted by Anna Haataja on 12.7.2018
Posted in: Kilpailu. Jätä kommentti

Katsastukset on juostu, näytöt annettu ja MM-valinnat tehty. Viime viikonlopun katsastuskilpailuissa sprintti ja keskimatka menivät minulta heikosti ja kisalipun ansaitseminen jäi viimeisen kortin varaan. Sunnuntain pitkällä matkalla pystyin onneksi tekemään perussuorituksen, sijoituin suomalaisista toiseksi ja sen turvin tulin myös valituksi MM-kisoihin kyseiselle matkalle. Minut nimettiin myös varanaiseksi kumpaankin viestiin.

IMG_5355

Kisaviikonloppu oli kuormittava fyysisesti, mutta etenkin se tuntui raskaalta henkisesti, kun kisat eivät lähteneet sujumaan niin kuin piti. Fyysisesti tuntui huonolta joka päivä heti aamulenkistä lähtien ja kehno kulku vaikuttaa minulla paljon myös taidolliseen tekemiseen. En jaksa keskittyä siihen, mitä teen. Tulimme valmentajani kanssa siihen tulokseen, että alavireisyys johtui todennäköisesti siitä, etten ehtinyt palautua katsastuksia edeltävästä 5000 metrin ratakilpailusta. Ratajuoksua on tullut viime aikoina niin vähän, että tuollaisesta kovasta rykäisystä menikin yllättävän kauan toipua. Tuloksena tuolloin oli kuitenkin oma uusi ennätys 17.41, joten kunto on hyvä, mikä pitkässä kilpailussa näkyikin.

Joka tapauksessa pääsen siis Latviaan vielä pariin otteeseen tänä kesänä. Näen sen hienona mahdollisuutena, että saan satsata tuohon yhteen starttiin ja keskittyä MM-kisojen aikana vain siihen. Olisin tietysti toivonut pystyväni lunastamaan paikan useammalle matkalle, mutta olen kuitenkin todella tyytyväinen jo pelkästä pitkurista. Se on tämän kauden aikana vaikuttanut olevan minulle se paras matka – ainakin tällä hetkellä.

MM-kilpailut alkavat 4.8. ja pitkämatka juostaan viimeisenä, lauantaina 11.8. Lähdemme huomenna MM-joukkueen kesken vielä takaisin Latviaan tekemään lyhyen yhteisen preppausleirin. Sen jälkeen minulla on ohjelmassa O-Ringen, missä näillä näkymin juoksen kaikki viisi osakilpailua. Rastiviikon jälkeen voi viimeiset kaksi viikkoa keskittyä huippuvireen hakemiseen.

Kuva: Ojars Millers

Lomailua Lahdessa

Posted by Anna Haataja on 20.6.2018
Posted in: Kilpailu, Leiri. Jätä kommentti

Kesäloman alettua viikot ovat vierineet ja juhannuskin alkaa jo häämöttää. Viime päivät olen asustellut täällä Suomen Chicagossa, minne Lahti-Hollola Jukolan turistimatkan jäljiltä jämähdin. Jouduin itse jättämään tällä kertaa Venlojen viestin väliin, sillä loukkasin kisaviikolla akillesjänteeni vuoden 2020 Jukolan viestin kuvauksissa. Onneksi jalka parani juoksukuntoiseksi melko nopeasti ja suuremmalta telakalta vältyttiin. Videosta tuli sentään hieno, vaikkakin turhan kovalla hinnalla…

EM-kilpailujen jälkeen tein kaksi viikkoa kesätöitä Lapin keskussairaalassa kirurgian osastolla. Työviikkojen välissä kävin reissun Kouvolassa, mistä kävin nappaamassa SM-keskimatkalta niukan nelossijan voiton jäädessä 15 sekunnin päähän. Mitalit olivat hyppysissä viimeisille rasteille asti, missä sitten sorruin virheisiin ja kärkisijat ratkesivat tällä kertaa kilpasiskoille.

Näyttökuva 2018-6-20 kello 13.59.28
Näyttökuva 2018-6-20 kello 14.00.00

Muistutuksena itselle, että loppuun asti pitää suunnistaa.

Kevään arvokilpailujen jälkeen ajatukset siirtyivät piakkoin myös kohti Latvian MM-kisoja. Leireilimme kisojen tyyppimaastoissa maajoukkueen kanssa kuun alkupuolella ja uusi reissu Latviaan onkin jo melko pian edessä katsastuskisojen merkeissä. Katsastukset juostaan 6.-8.7., joten parisen viikkoa on vielä aikaa harjoitella. Vaikka Latvian maastot eivät ole tyypiltään niitä suurimpia suosikkejani, sain leiriltä pitkälti hyviä kokemuksia tekemistämme treeneistä. Maasto on välillä tukkoista ja hankalaa, mutta paikoitellen on myös erittäin hyväkulkuisia ja hienojakin alueita. Toivon mukaan tulevien viikkojen treenit sujuvat hyvin ja onnistuisin juoksemaan katsastuksissa itseni MM-kisajoukkueeseen!

Miten meni EM-kisoissa?

Posted by Anna Haataja on 16.5.2018
Posted in: Kilpailu. Jätä kommentti

Sprintti

EM-kilpailut lähtivät käyntiin sunnuntaina 6.5. sprintin karsinnalla ja finaalilla. Aamupäivän karsintakilpailussa ainoa tavoite oli tehdä perusvarma suoritus ja varmistaa finaalipaikka tuhlaamatta voimia ylenpalttisesti. Pääsin tavoitteeseeni ja sijoituin erässäni kahdeksanneksi lunastaen finaalipaikkani reilusti (17 parasta jatkoon).

Finaalissa epäonnistuin pahasti ja mahdollisuuteni hyvään tulokseen suli jo heti kättelyssä tehdessäni karkean virheen 4-5 rastivälillä. Virhe oli niin suuri, että sen jälkeen oli vaikea saada ajatuksia kasaan ja tsemppausta takaisin. Loppurata olikin sitten enemmän tai vähemmän takkuavaa suunnistamista ja fyysisestikin meno oli varsin vaisua.

Sprinttiviesti

Sprinttipäivän jälkeen oli vuorossa keskarit, joten itselläni oli ohjelmassa peräti kolme välipäivää ennen seuraavaa starttia. Välipäivinä aikaa oli enemmän kuin tarpeeksi ja aktiivinen luonne saattoi välillä vähän pitkästyäkin. Viimein torstaina oli kuitenkin aika päästää joukkueemme irti Tessereten kujille. Juoksin joukkueemme ankkurina ja lähdin osuudelleni sijalla 10 noin 3min kärjen perässä. Top6-sijat menivät melko kaukana, mutta aivan huippupäivänä niitä oltaisiin voitu vielä kolkutella. Sellaiseen ankkurointiin en kuitenkaan tuona päivänä pystynyt ja sijoituimme kilpailussa lopulta yhdeksänsiksi.

Viesti

Näyttökuva 2018-5-16 kello 21.24.04.png

Lauantaina juoksimme viestiä joukkueella Sofia, Maija ja minä. Kilpailu oli todella tiukka ja Sveitsin takana meitä oli kuusi joukkuetta taistelemassa hopea- ja pronssimitaleista aivan viimeisiin metreihin asti. Olin lopussa todella väsynyt, mutta leimatessani letkamme ensimmäisenä rastilla 18 sain vielä uskoa, että mitali olisi mahdollinen. Lähdin kiiresti tunkkaamaan penkkaa ylös kohti rastia 19, kun huomasin, että kaikki muut ottivat kiertävän valinnan. Suora valintani osoittautui hyväksi ja saavuin rastille ennen pääjoukkoa. Rastilta lähtiessä tuli kuitenkin liian kiire; lähdin lipulta hieman vinoon ja letka pyyhkäisi ohitseni. Jäimme viestissä kuudensiksi, mikä on tietysti hyvä tulos kovatasoisessa viestissä. Olin kuitenkin tottakai pettynyt, sillä mitaleja näistä kisoista tullaan hakemaan, enkä onnistunut sitä tällä kertaa lopputaistelussa joukkueellemme ottamaan.

Kuvassa ote loppulenkiltä.

Pitkämatka

EM-kisojen päätösmatka oli omissa ajatuksissani minulle se tärkein ja nyt se oli myös viimeinen mahdollisuuteni tehdä näissä kisoissa sellainen suoritus, johon olisin itse oikeasti tyytyväinen. Läpi viikon olin tuntenut olevani fyysisesti hieman alavireinen ja koska edellisen päivän viestijuoksu tuntui vielä jäsenissä, minulla ei ollut erityisen varma olo kilpailuun lähtiessäni. Kisa meni kuitenkin hyvin: suunnistin hyvin ja jaksoin raastaa loppuun asti. Olin maalissa tyytyväinen ja koin, että sain nyt tehtyä tasoiseni suorituksen. Lopputuloksissa ylsin sijalle 7, mikä on ehdottomasti paras henkilökohtainen tulokseni kansainvälisellä tasolla pääsarjassa.

sveitsi

All in all – paljon jäi käteen.

Artikkelien selaus

← Older Entries
Newer Entries →
  • YHTEISTYÖSSÄ

    Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

  • Viimeisimmät artikkelit

    • Missä mennään, mitä mielessä?
    • Uudenvuodenlupauksia
    • #Porrelution – kohti tulevaa kautta
    • Olen kunnossa, mutta en kunnossa
    • Kesän kuulumisia
  • Instagram

  • Arkistot

  • Meta

    • Rekisteröidy
    • Kirjaudu sisään
    • Sisältösyöte
    • Kommenttisyöte
    • WordPress.com
Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.
ANNA HAATAJA
Pidä blogia WordPress.comissa.
Peruuta
Privacy & Cookies: This site uses cookies. By continuing to use this website, you agree to their use.
To find out more, including how to control cookies, see here: Cookie Policy