Maaliskuun lopulla suuntasin jälleen Portugaliin talven viimeiselle lämpimän leirille. Leirikohteena toimi tuttu ja hyväksi havaittu Monte Gordo. Pääpaino oli kestävyysjuoksuharjoittelussa, mutta kävimme myös tekemässä muutaman suunnistustreenin läheisissä maastoissa Espanjan puolella.

Olemme valmentajani kanssa havainneet, että kevättalvi on ollut harjoittelun osalta minulle hieman haastavaa aikaa useampana vuonna. Nuorempana ylimääräistä kuormitusta tuli yo-kirjoituksista – nykyisin lukuisista tenteistä, jotka painottuvat keväälle. Hallikauden kilpailut piikkarit jalassa ja sisäratojen tiukat kaarteet ovat toisinaan poikineet jalkavaivoja, jotka ovat häirinneet harjoittelua. Ensimmäisissä suunnistuskisoissa taidollinen tekeminen on puolestaan ollut epävarmaa talven vähäisten suunnistusharjoitusten vuoksi. Näihin asioihin olemmekin nyt pyrkineet kiinnittämään huomiota, jotta tänä vuonna kevät sujuisi suunnitelmien mukaan ja kehityskäyrä olisi nousujohteinen.

Miten siis olemme nyt toimineet, jotta kevät voitaisiin puksuttaa läpi ilman suurempia vastoinkäymisiä?

Tenttejä ei voi vältellä loputtomiin, mutta niitä voi jakaa pidemmälle ajanjaksolle. Olen keventänyt opintojani tavanomaisesta kuuden vuoden valmistumistahdista ja siltä osin aikaa urheilulle on huomattavasti enemmän. Hallikauden riskit voitaisiin välttää skippaamalla talven ratakisat, mutta sitä en halunnut. Pientä vaivaa olikin jo ilmassa hallikisojen jälkimainingeissa, kun ulkokaarretta juokseva pohjelihas ei tuntunut rentoutuvan. Orastava vaiva saatiin kuitenkin taltutettua tehokkaalla hieronnalla ja lisäksi jalkaystävälliset harjoitusmuodot – hiihto ja pyöräily – ovat pysyneet ohjelmassa läpi talven. Opintojen keventämisen ansioista olen pystynyt leireilemään enemmän kuin aikaisemmin ja näin taitoharjoittelua on tullut säännöllisesti. Keväällä haen parempia harjoitusolosuhteita myös kotimaassa, sillä muutan huhtikuussa kuukaudeksi Turun seudulle. Pääsen näin paremmin kiinni suunnistusharjoitteluun ja lisäksi matkustelun puolesta tilanne helpottuu, kun valtaosa kevään kilpailuista järjestetään etelässä.

Viimeisimmällä leirillä tavoitteena olivat siis ensisijaisesti hyvät kovat harjoitukset, muutamat laadukkaat suunnistustreenit, runsaat kilometrit hyvissä olosuhteissa ja terveet jalat. Ja näihin tavoitteisiin hyvin pitkälti pääsimmekin. Pariin treeniin olisin toivonut hieman parempaa jalkojen vireystilaa, mutta pääosin juoksu kulki hyvin ja olosuhteet olivat priimaa. Todennäköisesti palaan Gordoon taas ensi vuonna.

Vuoden ensimmäinen etelän leiri on taputeltu ja pyykkikone työstää kolmatta satsia. Joululomaa oli tänä vuonna reilut neljä viikkoa, joten sinä aikana ehti pariviikkoisen leirin lisäksi tehdä muutakin. Asustelin loppuvuoden kotona Rovaniemellä, missä tein myös kaksi viikkoa opintoihini kuuluvaa harjoittelua/työtä Lapin keskussairaalassa radiologian osastolla. Työjakson jälkeen olikin sitten mukava päästä mieluisamman ”päivätyöni” pariin ja harjoitusleirille lämpimään.

Leireilimme siis Portugalissa, Castelo de Vide -nimisessä kunnassa. Pieni kaupunki, missä majoituimme oli oikein sympaattinen ja tarjosi loistavat puitteet harjoitteluun aina juoksuradasta lähtien. Valtaosa treeneistä oli tietysti suunnistusta ja juoksua, mutta lisäksi tein myös muutaman rauhallisen pyöräilylenkin ja oheisharjoitteita.

Suunnistustaidon osalta tavoitteeni on ollut parantaa sujuvuutta ja kompassin käyttöä. Portugalissa näitä asioita oli hyvä harjoitella, sillä näkyväisyys oli pääasiassa erinomainen ja olennaisia kohteita saattoi tähystää kaukaa. Suunnistustyötä voi siis sujuvoittaa havainnoimalla kaukaa ja jättämällä epäolennaisemmat asiat välimatkalla lukematta, jolloin turha nyhrääminen vähenee. Kompassin käyttöä voi tietysti harjoitella aina, mutta noissa maastoissa hyvän suunnan merkitys korostui etenkin rastilta lähtiessä; hyvä lähtösuunta oli edellytys sille, että matka jatkui esimerkiksi juuri sille oikealle suurelle lohkareelle, jonka pystyi näkemään monen sadan metrin päästä.

Kevyessä vauhdissa suunnistustreenit sujuivat varsin mallikkaasti ja edellä mainitut kehityskohteet pysyivät mielessä joka treenissä. Kuitenkin, kun lisäsin kaasua, niin jokin muukin tekijä liittyi seuraan – kiire. Lähes jokaisessa kovassa harjoituksessa oli liian kiire. Olin liian innokas, mieleni teki juosta koko ajan kovaa ja vain repiä menemään, enkä malttanut suunnistaa. Tämä johti virheisiin ja turhautumiseen. Ei ole ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen kerta, kun sain nenilleni sen vuoksi, etten malttanut suunnistaa huolellisesti ilman hätäilyä. En aio kuitenkaan vaipua epätoivoon ja hakata päätä seinään joidenkin epäonnistuneiden harjoitusten vuoksi. Virheitä tulee, mutta niistä voi oppia ja näistä harjoituksista jäikin paljon käteen.

Valtaosa ajasta kului treeneissä, päiväunilla ja ruokapöydässä, mutta päivisin oli myös hieman aikaa puuhastella. Käytimme Alexandran kanssa muutaman iltapäivän nauttimalla Måren ja Andreaksen kuvaamasta videomateriaalista; videoihin kun oli taltioitunut paljon muutakin, kuin onnistuneita rastinottoja – ainakin naisten osalta. Tekemämme videon voi käydä katsomassa täällä. Kiitos kaikilla reissussa mukana olleille, mukavaa oli!

Treenileiri Gran Canarialla sujui mukavasti ja lämpö ja aurinko tekivät jälleen hyvää kaamoksen keskeltä tulleille. Kohde tarjosi loistavat olosuhteet monipuoliseen kestävyysharjoitteluun; suunnistusta, juoksua, pyöräilyä sekä loikka- ja lihaskuntotreeniä kertyi viikon aikana yhteensä 16 tuntia. Harjoittelu oli edelleen pk-painoitteista, mutta pari kovempaakin treeniä oli tarkoitus tehdä. Alkuleiristä ilmaantuneet lievät flunssaoireet kuitenkin pakottivat hieman tinkimään näistä suunnitelmista ja pidimme tehot maltillisina koko leirin ajan. Pääosin sain kuitenkin treenattua suunnitellun ohjelman mukaan ja leiri oli kokonaisuudessaan onnistunut.

Ei pöllömpi paikka!

Kanarian reissun jälkeen oli vuorossa palauttelua ennen perjantain tilannekatsausta, mattotestiä. Kahdeksan viikkoa on nyt takana uutta harjoituskautta ja treenit ovat menneet pääasiassa hyvin ja tavoitteidemme mukaan. Oli siis syytä olettaa, että testi menee hyvin ja niinhän se menikin.

Lyhyenä yhteenvetona tulokset olivat seuraavanlaiset: aerobinen kynnys parani helmikuun testiin verattuna 4:48/km -> 4:37/km ja anaerobinen kynnys 4:00/km -> 3:52/km, maksimaalinen hapenotto oli 65 ml/kg/min ja laktaatti testin lopuksi 10,3 mmol/l. Jaksoin myös juosta testiä kaksi minuuttia pidempään, kuin aikaisemmalla kerralla. Kynnykset olivat siis parantuneet ja juoksin jokaisen kuorman pienemmällä työllä, kuin edellisessä testissä laktaatin pysyessä matalampana. Onnistunut harjoitusjakso on siis tuottanut kehitystä. Loppuhapot jäivät tosin mataliksi, sillä olen aikaisemmin saanut ne nousemaan 12-14 millimoolin tienoille. Viimeinen puristus jäi siis uupumaan, mikä on toisaalta ihan ymmärrettävää, kun kuluneen treenijakson painopiste on ollut nimenomaan peruskestävyysharjoittelussa. Viime aikoina en ole tehnyt juurikaan kovia happotreenejä ja näin suorituskyky ei ole vielä sitä, millaiseksi se kilpailukaudella viritellään.

Nyt ei tarvitse taas vähään aikaan arvuutella, missä kunnon suhteen mennään. Olimme tietysti valmentajani kanssa myös tyytyväisiä siihen, että testitulokset olivat menneet eteenpäin. Tästä on hyvä jatkaa kohti hallikautta!