Vuoden ensimmäinen etelän leiri on taputeltu ja pyykkikone työstää kolmatta satsia. Joululomaa oli tänä vuonna reilut neljä viikkoa, joten sinä aikana ehti pariviikkoisen leirin lisäksi tehdä muutakin. Asustelin loppuvuoden kotona Rovaniemellä, missä tein myös kaksi viikkoa opintoihini kuuluvaa harjoittelua/työtä Lapin keskussairaalassa radiologian osastolla. Työjakson jälkeen olikin sitten mukava päästä mieluisamman ”päivätyöni” pariin ja harjoitusleirille lämpimään.
Leireilimme siis Portugalissa, Castelo de Vide -nimisessä kunnassa. Pieni kaupunki, missä majoituimme oli oikein sympaattinen ja tarjosi loistavat puitteet harjoitteluun aina juoksuradasta lähtien. Valtaosa treeneistä oli tietysti suunnistusta ja juoksua, mutta lisäksi tein myös muutaman rauhallisen pyöräilylenkin ja oheisharjoitteita.
Suunnistustaidon osalta tavoitteeni on ollut parantaa sujuvuutta ja kompassin käyttöä. Portugalissa näitä asioita oli hyvä harjoitella, sillä näkyväisyys oli pääasiassa erinomainen ja olennaisia kohteita saattoi tähystää kaukaa. Suunnistustyötä voi siis sujuvoittaa havainnoimalla kaukaa ja jättämällä epäolennaisemmat asiat välimatkalla lukematta, jolloin turha nyhrääminen vähenee. Kompassin käyttöä voi tietysti harjoitella aina, mutta noissa maastoissa hyvän suunnan merkitys korostui etenkin rastilta lähtiessä; hyvä lähtösuunta oli edellytys sille, että matka jatkui esimerkiksi juuri sille oikealle suurelle lohkareelle, jonka pystyi näkemään monen sadan metrin päästä.
Kevyessä vauhdissa suunnistustreenit sujuivat varsin mallikkaasti ja edellä mainitut kehityskohteet pysyivät mielessä joka treenissä. Kuitenkin, kun lisäsin kaasua, niin jokin muukin tekijä liittyi seuraan – kiire. Lähes jokaisessa kovassa harjoituksessa oli liian kiire. Olin liian innokas, mieleni teki juosta koko ajan kovaa ja vain repiä menemään, enkä malttanut suunnistaa. Tämä johti virheisiin ja turhautumiseen. Ei ole ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen kerta, kun sain nenilleni sen vuoksi, etten malttanut suunnistaa huolellisesti ilman hätäilyä. En aio kuitenkaan vaipua epätoivoon ja hakata päätä seinään joidenkin epäonnistuneiden harjoitusten vuoksi. Virheitä tulee, mutta niistä voi oppia ja näistä harjoituksista jäikin paljon käteen.
Valtaosa ajasta kului treeneissä, päiväunilla ja ruokapöydässä, mutta päivisin oli myös hieman aikaa puuhastella. Käytimme Alexandran kanssa muutaman iltapäivän nauttimalla Måren ja Andreaksen kuvaamasta videomateriaalista; videoihin kun oli taltioitunut paljon muutakin, kuin onnistuneita rastinottoja – ainakin naisten osalta. Tekemämme videon voi käydä katsomassa täällä. Kiitos kaikilla reissussa mukana olleille, mukavaa oli!
