Viikonvaihde hujahti taas kilpailureissun merkeissä. Lauantaina juostiin huippuliigaa Sipoossa ja sunnuntaina puolestaan kamppailtiin SM-mitaleista Vierumäellä. Suunnistuskisojen ohella olen aina tykännyt käydä myös juoksukilpailuissa ja SM-maastot ovatkin olleet yksi kevään pääetapeista. Sipoon sprintissä taas oli mahdollisuus antaa näyttöjä tulevia arvokilpailuja varten, joten minulla oli varsin kova lataus tähän viikonloppuun.
Kulunut viikko ennen viikonlopun startteja oli todella kiireinen ja kuormittava terveyskeskusharjoittelun ja aikaisemmin mainitsemani Helsingin reissun vuoksi. Ei siis juurikaan yllättänyt, että stressi ja useat vähäuniset yöt saivat aikaan hiipivän pikkuköhän ja nenän räkäiseksi. Varsinkin tällaisia kilpailuja ennen kuitenkin tuntuu, että omaa terveydentilaa ja tuntemuksia kuulostelee lähes neuroottisesti, joten flunssa taisi oireilla enemmänkin pääkopassa, kuin nielussa.
Niin tai näin, lauantain kilpailussa ei tuntunut fyysisesti ihan niin hyvältä, kuin valmistavissa treeneissä. Perushyvä kulku kuitenkin löytyi, eikä hyvä sijoitus jäänyt päivän vauhdista kiinni. Leimattuani rastilla 7 lähdin epähuomiossa samaan suntaan, mistä olin tullutkin ja tein aivan turhan kaarroksen kiertäen koko puiston. Lisäksi tekemäni reitinvalinta rastille 8 oli eri vaihtoehdoista se heikoin ja kokonaistappio kyseisellä rastivälillä oli peräti +19 sekuntia. Maalissa eroa kärkeen jäi +27s, joten virheeni oli varsin kohtalokas. Loppusijoitukseni tiukassa sprinttissä oli vasta 12. ja harmittamaanhan se jäi – parempaa olisi kaivattu.
Sprintin pettymyksestä huolimatta lähdin sunnuntain SM-maastoihin hyvillä mielin. Aamulenkillä tuntui hyvältä, eikä edellisen päivän kilpailu painanut jaloissa. N22-sarjan osallistujalistan perusteella vaikutti siltä, että hyvällä juoksulla olisi saumaa pronssiin ja tarkoitus olikin juosta porukan mukana mitalista taistellen. Kämmäsin kuitenkin oman taktiikkani ja lähdin porukkani veturiksi kilometrin kohdalla – sen hetkinen vauhti kun tuntui muka liian helpolta. Porukka hajosi, mutta muutama nainen pysyi mukana. Pikkuhiljaa aloin vetovuorooni väsyä ja 3,7km kohdalla alkaneessa loppukirissä ei ollut enää voimia jäljellä. Tulokseksi jäi se harmillisin neljäs sija. Sijoitus itsessään on hyvä, mutta toki harmittaa, kun metalliakin olisi ollut tarjolla.
Kuva: Sakari Kekki
