Viron sprinttailun jälkeen oli vuorossa kauden avaus kotimaassa. Osallistuin pitkäperjantaina Saaristorasteille Paraisilla havitellen hyvää kenraaliharjoitusta sunnuntain huippuliigaa varten. Hyvä maku kilpailusta jäikin, sillä fyysisesti tuntui olevan oikein hyvä päivä ja vältyin suuremmilta virheiltä. Tosin pienempiä koukkuja tuli useammalle rastille, joten taidollisesti jäi toki parannettavaa. Ensimmäiseksi metsästartiksi olen suoritukseeni kuitenkin tyytyväinen.
Sunnuntaina Paimion huippuliigassa oli myös luvassa keskimatka ja samalla ensimmäinen näyttökilpailu kevään ja kesän kansainvälisiin kisoihin. Verrytellessä jalat tuntuivat Saaristorastien tapaan hyviltä, vaikka edellisen päivän treenissä meno oli perjantain jäljiltä vielä melko uupunutta. Siksi vähän ihmetyttikin, miten en kisassa saanut menoani riittävän aggressiviseksi. Vauhtini ei tuntunut hitaalta, mutta jotenkin ei vain jaksanut riittävästi raastaa soilla ja hakkuilla. Taidollisesti meni sen sijaan hyvin, selvästi paremmin kuin perjantaina.
Mitäs johtopäätöksiä tästä sitten vetäisi? Talven hiihtokilometrit ovat selvästi jalostuneet perusvarmaksi suunnistustarkkuudeksi juoksuherkkyyden sijaan. Tai sitten etenen metsässä sen verran hitaammin ja kartanluvulle jää niin paljon aikaa, ettei isojen virheiden tekeminen ole mahdollista. Tai todennäköisimmin juoksin perjantaina itseni sen verran väsyksiin, etten ehtinyt palautua sunnuntaiksi. Kovia juoksu- ja suunnistustreenejä on kuitenkin alla vasta muutama, joten on vaikea tarkasti arvioida, kuinka paljon ne kroppaa kuormittavat. Treeniä ja kilometrejä nyt siis vaan, niin alkaa se kulkukin löytyä!
Kuva: Seppo Väli-Klemelä
