ANNA HAATAJA

Kevään ja alkukesän kisarumba on nyt takanapäin. Maailman cupin avauskiertue Vihdissä meni miten meni; keskimatkalta tuli kehno suoritus, sija 36 tuloslistalla ja muutama cupin pisteenpyörylä. Seuraavan päivän takaa-ajossa suunnistin paremmin ja sain kohennettua sijoitustani neljä pykälää. Sprinttiviestissä en startannut, vaan päätimme valmentajani kanssa jo edeltävällä viikolla, että nyt on parempi säästellä paukkuja – varsinkin, kun kulku on ollut alavireistä. Cupin jälkeen juostiin MM-katsastukset ja harmillisesti kuntoni oli sellainen, etten kyennyt raivaamaan tietäni MM-kisajoukkueeseen. Taistelu paikoista oli kovaa ja jopa huippuvireessä valituksi tuleminen olisi vaatinut onnistumista.

Olin tietysti pettynyt ja harmissani siitä, miten alkukausi on mennyt ja että jouduin hautaamaan haaveet Norjan kisoista – olivathan MM-kilpailut yksi kauden päätavoitteista. Pettymys ei kuitenkaan iskenyt kasvoille siinä vaiheessa, kun valinnat julkaistiin, sillä kevään vaikeuksien myötä tilanteen on joutunut realisoimaan useampaan otteeseen, miettimään mikä on tärkeintä ja valmistautumaan siihen, että kesälle täytyy miettiä muita suunnitelmia.

Vaikeudet ovat kuitenkin alkaneet selättyä ja hommat sujua paremmin. Kun MM-kilpailut jäävät väliin, on kalenterissa reilusti tyhjää tilaa ja henkisestikin tiukan jakson jälkeen saan nyt rauhoittaa tilanteen ja palata perusasioiden äärelle. Seuraavat tärkeämmät kilpailut siintävät vasta syksyn puolella, minkä vuoksi nyt on pari kuukautta aikaa keskittyä hyvään perusharjoitteluun ja aloittaa kunnon rakentaminen uudelleen. Tarkoituksena olisi käydä treeniviikkojen lomassa muutama maantie- ja ratajuoksukilpailu, jotka toimivat hyvinä kovina harjoituksina ja juoksuvauhdin mittareina. Jottei myöskään suunnistuksen kilpailunälkä pääsisi kasvamaan liian isoksi, lähden loppukesästä nauttimaan upeista suunnistusmaastoista Sveitsin rastiviikolle. Kaikesta huolimatta varmasti mukava kesä siis tulossa!

Suunta on ylöspäin – hopeaa SM-keskimatkalta 29.6.! 

Suunnistajan kevät on kiireinen. Huhti-toukokuun aikana kisoja on riittänyt ja reissuja piisannut. Kilpailujen välissä pidettiin myös maajoukkueen leiri Norjassa, tulevien MM-kilpailujen isäntämaassa. Osa koitoksista oli näyttökilpailuja maailman cupin avauskiertuetta varten ja valinnat viikonloppuna alkaviin kotikisoihin tehtiin helatorstaina juostujen Prisma-rastien jälkeen. Tulin valituksi kisajoukkueeseen ja odotankin kovasti mahdollisuutta päästä starttaamaan kotiyleisön edessä!

Sprintin näyttökilpailu. Kuva: Elmeri Elo / ElonKuvaus

Pääsarjassa kilpailukausi on useampana vuonna rakentunut siten, että kauden alussa juostaan kotimaassa katsastuksia ensimmäisiin arvokilpailuihin. Ensimmäiset arvokilpailut puolestaan toimivat mahdollisuutena antaa näyttöjä menestyspotentiaalistaan kansainvälisellä tasolla ja voivatkin olla perusteena tulla valituksi kauden päätapahtumaan – MM-kilpailuihin. Näin ollen näennäisesti vähäpätöisemmät kotimaan kevätkirmaisut ovatkin itse asiassa melko tärkeitä, sillä ne aloittavat MM-kilpailuihin johtavan kaskadin, jossa joko on mukana tai ei. Toki joka kaudella on myös järjestetty varsinaiset MM-katsastuskilpailut, joissa hyvin pärjätessään on voinut lunastaa paikkansa joukkueessa. Kuitenkin hyvät onnistumiset kansainvälisissä kilpailuissa ovat usein menneet valintatilanteessa erinomaistenkin katsastussuoritusten edelle.

Vaikka kauden pääkilpailut olisivatkin siis usean kuukauden päässä, on näyttöjen antaminen täytynyt aloittaa jo hyvissä ajoin keväällä. Tämä on osittain välttämätöntä, sillä jokaista potentiaalista urheilijaa ei tietenkään voida valita kaikkiin arvokilpailuihin. Toisaalta olisi toivottavaa, että urheiljoilla olisi mahdollisuus keskittyä täysin voimin pääkilpailuihinsa, eikä laittaa likoon kaikkia pelimerkkejänsä jo alkukaudesta. Joukkueemme kannalta on kuitenkin positiivista, että taso ja sitä myöten myös kilpailu edustuspaikoista on kovaa.

Olen itse ollut alkukaudesta mukana sekä positiivisessa, että negatiivisessa kierteessä; viime vuonna ja nyt olen päässyt mukaan ensimmäiseen arvokisarupeamaan, 2016 ja 2017 jäin ulkopuolelle. Oman kokemukseni perusteella voisin todeta, että mikäli keväällä ei lähde sujumaan, niin kausi ei ole missään nimessä pilalla. Väylä MM-kilpailuihin kuitenkin rehevöityy ja siitä kulkeakseen tarvitsee sirpin sijaan jotain järeämpää.

Tällä hetkellä on siis käynnissä kisakaskadin seuraava vaihe – valmistautuminen maailman cupiin. Vaikka tulin valituksi Suomen mc-kiertuueelle, on kevät ollut minulle haastavaa aikaa, eivätkä tulokset ole olleet sellaisia, kuin olisin toivonut. Odotankin tulevista kilpailuista hyviä suorituksia, jotka toisivat itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseen ja antaisivat positiviisia merkkejä kunnosta. Juhannuksena juostavissa katsastuksissa voidaan sitten arvioida, millaista työkalua tarvitsen niittohommissa.

Tammi-helmikuu on hallikauden aikaa. Tänä vuonna starttasin kolmessa kilpailussa ja jokaisen kohdalla mietin, miksi olen täällä pakottamassa itseni piinaan kuivassa halli-ilmassa, enkä jossain kivassa Etelän maastossa suunnistamassa. Viimeisimmän – eli eilisen – kilpailun jälkeen totesin, että jos vain päättäisin ensi talvena, että oli kunto mikä hyvänsä, niin sisäradalle en lähde.

Tiedän sen kuitenkin jo nyt, että löydän itseni viivalta myös seuraavana vuonna. Kisat jännittää, mutta tässä hommassa juuri kilpaileminen, itsensä haastaminen ja näiden kokemusten tuomat fiilikset – niin hyvässä kuin pahassa – ovat koko touhun suola.

Portugalin leirin jälkeen kävin juoksemassa siskoni kanssa 1500m Oulussa vuorovedolla aikaan 4.48, mikä oli kohtalainen avausnoteeraus. Kisan jälkeisellä viikolla tein pikkumattotestin, minkä mukaan harjoittelu on purrut ja kehitystä on tapahtunut reilusti joulukuun testiin verrattuna. Testin jälkeen suuntasin viikoksi treenileirille Teneriffalle, missä olosuhteet olivat kunnossa ja juoksu kulki hyvin, kunnes poimin itselleni jonkin sortin vatsataudin. Yksi päivä meni sängyn pohjalla ja vatsa ei tuntunut sietävän muuta kuin hedelmiä, mutta jo seuraavana päivänä olo oli onneksi normaali. Niimpä rohkenin myös harjoitella ”normaalisti”, mutta kroppa ei ollutkaan siihen vielä valmis ja loppuleiri meni liian kovaksi. Leiriltä kotiuduttuani oli parin palauttavan päivän jälkeen tarkoitus juosta Tampereella toinen 1500 metrin kilpailu ja alkuviikon taudista huolimatta lähdin kilpailuun luottavaisin mielin. Optimismi ei jalostunut vauhdiksi, enkä päässyt kisassa mihinkään.

SM-hallit olivat tänäkin vuonna tärkeä välitavoite kohti kevättä ja Tampereen kilpailusta oli viikko aikaa kyseisiin karkeloihin. Vaikka treenit olivat jo pidemmän aikaa kulkeneet hyvin ja mattotesti meni paremmin kuin ikinä, epäonnistunut startti pyyhkäisi pohjan kaikelta itseluottamukselta. Tuon sortin kilpailuun ei kuitenkaan voi lähteä pyytelemään anteeksi ja säälimään itseään, joten uskoa oli yksinkertaisesti kaivettava jostain. Niimpä päätin uskoa tieteeseen ja tilastoihin, joiden valossa olisin hyvässä kunnossa.

Tänä vuonna halleista ei tullut mitalia, mutta hyvä juoksu ja 7. sija olivat tärkeä näyttö siitä, ettei fysiikan suhteen ole mitään hätää. Hidas alkuvauhti söi mahdollisuudet 10 minuutin alitukselta, mutta kovan viimeisen kilometrin ansiosta loppuaikani (10.08,13) jäi vain sadasosan päähän ennätyksestäni. Optimaalisemmalla vauhdinjaolla olisi siis voinut olla rahkeita kovempaankin tulokseen, mutta joka tapauksessa olen juoksuun kohtuullisen tyytyväinen.

Seuraavat reissut ovat kalenterissa maaliskuussa, jolloin luvassa ovat Camp Portugal 2 ja 3. Ensimmäisellä reissulla pääsee pitkästä aikaa myös suunnistamaan lappu rinnassa paikallisten kilpailujen merkeissä. Niitä odotellessa!